Taj'ta ja chai'ta

En tiedä mikä näissä Intian öissä on, mutta jo toista (tai kolmatta, ensimmäisenä yönähän saavuin tänne) yötä nukuin, tai oikeammin vaivoin ihan miten sattuu. Ilmeisesti Intia on päättänyt, ettei täällä kannata liian pitkäksi aikaa ummistaa silmiään. Onhan se totta, on täällä nähtävää ja koettavaa. Muttei sentään kello kahdelta tai edes puoli viideltä yöllä. Ymmärtäisipä myös Intia sen.

Huonosti nukutut yöt vaikuttavat jaksamiseen ja minusta tulee armoton herkistelijä, jota itkettää vähän kaikki. Väsyneenä ei aina jaksa nauraa itselleen sattuneisiin kommelluksiin tai huomioon jota kerää osakseen. Ruokakaan ei oikein väsyneenä maistu. Saas nähdä kuinka käy junassa, jossa vietetään kaksi seuraavaa yötä. Juna kylläkin keinuttaa mukavasti. Toivotaan että se auttaa.

Viime päivien vastoinkäymisiä on ollut monenmoisia. Eilen illalla jouduin pahasti moskitojen uhriksi, enkä varmaan koskaan ole nähnyt jalkojani yhtä syötynä. Onneksi täkäläiset pistiäiset aiheuttavat vain hetkellisen, helvetillisen syyhyn. Jo muutaman tunnin päästä kutiaminen lakkaa ja aamuun mennessä kolhiintuneet sääreni olivat lähes salonkikelpoiset. Vastoinkäymisistä mainittakoon vielä viime öinen vieras, herra hiiri, sekä tämän päiväinen sähköhoito suoraan kylpyhuoneen hanasta. Ei käy tylsäksi elämä, ei.

Olimme sopineet riksakuski Chappun kanssa treffit aamukuudeksi. Halusin päästä tsekkaamaan kaupungin ja ehkä koko Intian suurimman nähtävyyden, Taj Mahalin. Puksuttelinme "Agran helikopterilla" (kuten Chappu kulkuneuvoaan kutsui) Taj Mahalin länsiportin läheisyyteen. "Älä huoli opasta, et tarvitse sitä!", "Älä syö, äläkä juo alueella mitään. Siellä käytetään jokivettä." ja "Tavataan tässä tasan kolmen tunnin kuluttua." Chappu ohjeisti minua kuin isä tytärtään ja lähetti matkaan kohti länsiporttia.

Lyhyellä matkalla oli monta oppaaksitarjoutujaa, kaikki tottakai valtion hyväksymiä, virallisia oppaita. Kieltäydyin kuitenkin kaikesta Chappun ohjeiden mukaisesti. Lipun oston jälkeen monumenttivierailijoita ohjattiin kuin karjaa. Kukin lajinsa edustaja pääsi oman tyyppiseensä karsinaan. Tänne intialaiset naiset, tänne ulkomaiset miehet jne...

Jokainen alueelle tulija sai samanlaisen käsittelyn. Meille kaikille tehtiin ruumiintarkastus ja kassit pengottiin kiellettyjen tavaroiden varalta. Tällaisia olivat mm. veitset, ruoka ja purukumi. Kassintarkastuksen vieressä istui tyynenrauhallisena apina, joka pisteli suuhunsa kaiken hylkylaatikkoon joutuneen. Opin taas jotain uutta: kaikilla on Intiassa paikkansa.

Taj Mahal sinänsä oli mahtava rakennustaiteen taidonnäyte symmetrisine minaretteineen ja viivasuorine nurmikkoineen. Minua paikka masensi. Johtuiko se huonosti nukutuista öistä vai muuten herkästä olosta, mutta tulin valtavan surulliseksi siitä, että moinen 22 vuoden vaiva oli nähty kuolleen naisen vuoksi. Päätin kuitenkin antaa paikalle sen ansaitseman mahdollisuuden.

Maleksin alueella kolme tuntia, tuijotellen Taj Mahalia milloin mistäkin kulmasta. Huomasin olevani melkein yhtä kiinnostava nähtävyys kuin monumentti oli. Lähes poikkeuksetta intialaiset naiset kikattelivat ja miehet suoattelivat minut ohittaessaan. Koristan myös nyt aika monen intialaisen kännykän valokuva-albumia omalla kuvallani. Jäin jossain vaiheessa jo miettimään onko joku liimannut "potkaise minua" -tarran takapuoleeni vai roikkuuko lahkeeatani vessapaperihäntä.

Kymmentä vaille yhdeksän olin varsin valmis poistumaan takavasemmalle. Chappu odotteli minua sovitulla paikalla. Koska en enää jaksanut lähteä katselemaan muistomerkkejä ja monumentteja, lähdimme tarpeellisille hyönteisvoide- ja vessapaperiostoksille. Lopulta ajoimme teekojulle. Chappu tarjosi minulle ihanan, makean chain ja kertoili tarinoita omasta elämästään.

Sellaista siis tänään. Seuraavaan pariin päivään en voikaan kirjoittaa pitkiä posteja, sillä istun junassa yhteensä 38 pitkää tuntia matkaten Bangaloreen.